Kuva 2) Götan kanava tarjoaa myös maaseutuidyllin
Kun eläkeikä lähestyi Suomenlahti ja Saaristomeri olivat jo varsin tuttuja ja niinpä suuntasimme 1995 Sirenan keulan kohti Kööpenhaminaa ja paluumatkalla kävimme myös Bornholmin Haslessa. Oudointa Saaristomereen tottuneille purjehtijoille oli koko saariston puuttuminen ja satamaan ajettiin avomereltä sataman aallonmurtajan suojaan. Purjeiden lasku ja etupurjeen kokoaminen oli jännittävää puuhaa suuressa aallokossa ja varsin pian hankimme Sirenaamme rullagenuan.
Kesällä 1998 matkasimme veneellämme koko Etelä-Ruotsin läpi ensin Götan kanavaa pitkin (58 sulkua) suurille Ruotsin järville (Vettern ja Vänern), josta Trollhättan kanavaa pitkin Götajoelle ja edelleen jokea pitkin Göteborgiin. Ei tullut avioeroa, mikä on kuulemma monella kanavat läpäisseellä edessä, kun tulee haukuttua vaimoa omista töppäyksistä. Sulut olivat pieniä ja kapeita sekä korkeita. Sirena oli vähän liian suuri vene kahdestaan sulutettavaksi, mutta pienten kommelluksien jälkeen matka meni kuitenkin varsin hyvin. Mieleen painui myös nostosiltojen suuri lukumäärä. Vielä Göta joella nousi ennen Göteborgia suuri korkea nostosilta, jotta pääsimme etelään itse kaupunkiin saakka. Vilkas autoliikenne katkesi hetkeksi, kun Sirena ajoi nostosillan ali, Göteborgin oopperatalon kainalossa olevaan satamaan. Ruotsalaiset ovat ottaneet huomioon myös vesiliikenteen sujumisen siltoja rakentaessaan. Meillä saaristomeri, yhtäläinen turistirysä, on saamassa uusia siltoja lähes vuosittain. Sillat katkaisevat vanhat vesireitit, joille rakentamisen jälkeen ei ole purjeveneellä asiaa. Naantalin kaupunki on oiva esimerkki mottiin jääneestä turistikohteesta.
Göteborgista oli sopiva matka Pohjois-Jyllannin Skageniin, jossa oli menossa maan kuulut, suositut laulujuhlat. Koko Skagenin satama-allas oli veneitä täynnä, niin että vettä ei näkynyt lainkaan. Veneitä oli tuhansia kiinnittyneinä toinen toisiinsa ja kaikille uusille tulijoille löytyi tilaa. Rantaan mentiin kymmenien veneiden kautta. Eikä toraa ollut ja ystävällisyyden ja toistensa auttamisen ilmapiiri vallitsi veneilijöiden keskuudessa. Olikohan moiseen käyttäytymiseen vaikuttanut monisatavuotinen veneilyperinne. Suomessa jo viereiseen vapaaseen poijuun ajaminen voi häiritä naapuriveneilijää, joka vain naama pitkällään katselee miten tulija selviytyy laituriin. Täytyy tosin myöntää, että veneilijät Suomessakin monesti myös auttavat toisiaan. Kotimatkaan lähdettiin etelään Kattegatin Lesön ja Anholtin saarten kautta Själlantiin ja sieltä Etelä-Ruotsi kiertäen taas tuttuja reittejä kotiin.
Ulkomaanmatkoja koko Itämeren alueella tulimme tehneeksi 1998, 2000, 2001 ja 2003 kiersimme Gotlannin siten, että poikkesimme myös saaren etelä ja itäpuolen satamiin ja tutustuimme Gotlantiin vähän perusteellisemmin. Tästäkin matkasta paremmat tiedot löytyvät netistä osoitteesta: http://personal.inet.fi/koti/olle.blomqvist/gotland.htm Kaksikymmentäneljävuotisen purjehtijana olon jännittävin matka tehtiin vuonna 2003, kun palasimme Sirenalla kotiin Ruotsin Sandhamnista Maarianhaminan länsisatamaan koko yön pimeässä ja täydessä sumussa. Jännitystä lisäsi laivaväylän ylittäminen, kun laivojen valoja ei sakean sumun takia näkynyt ollenkaan. Säätiedotus lähtiessämme liikkeelle ei maininnut sumusta mitään ja niinpä oletimme sumun olevan vain paikallinen ilmiö ja jatkoimme matkaa. Tosiasiassa sumua kesti useamman päivän ja liittyi silloiseen säätilaan. Onneksi selvittiin ja aikaisin aamulla satamassa naapuriveneilijä ihmetteli, mistä olimme tulleet. Purjehduksen suurin viehätys lienee siinä, ettei koskaan tiedä etukäteen, mitä on odotettavissa. Tosin nykyaikainen tekniikka, gps-paikantimineen ja pienvenetutkineen, on paljon auttamassa pientä kulkijaa, matkapurjehtijaa. Merellä purjevene on todella pieni kulkuneuvo, jonka on liikuttava luonnon ehdoilla. Maalla kaikki näyttää suuremmalta ja itse ihminenkin tuntee olevansa luomakunnan keskipiste. http://personal.inet.fi/koti/olle.blomqvist/fogbank.htm
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti