Näin kaunis talvipäivä meillä oli 03.02.2009. Aurinko paistoi ja pilvet muodostivat kauniit kuviot taivaalle. Tänään vietetään myös valon päivää, jonka tarkoitus on korostaa valon ja tuen merkitystä läheisen hyvinvoinnille.
tiistai 3. helmikuuta 2009
sunnuntai 1. helmikuuta 2009
lauantai 31. tammikuuta 2009
keskiviikko 23. toukokuuta 2007
Tracker My Way Azoreilla
Kolmas toukokuuta 2007 starttasi Sirena 38 Karibialta Simson Baystä kohti Azoreita ja Oululaiset purjehtijat saapuivat perille 20.05.2007, purjehdittuaan noin 17 vuorokautta Atlantin valtamerta. Tuulet olivat vaihtelevia tyynestä koviin puhureihin. Paras vuorokausimatka oli huikeat 200 merimailia eli keskinopeus yli 8 solmua.
keskiviikko 7. helmikuuta 2007
Tracker My Way, Sirena 38 Atlantilla
Yachting Monthly helmikuussa
Yllä mainittu maailmalla hyvin tunnettu alan lehti kirjoittaa mm. viimeisessä helmikuun 2007 numerossaan "The sea is one of the last places not festooned with red tape...." ja kertoo kuinka "Tracker My Way" osallistui kahden muun veneen kanssa Atlantilla pelastusoperaatioon, jonka avulla mereen hypännyt "Allegrian" purjehtija saatiin noukittua veneeseen ja pelastettua varmalta kuolemalta. Olosuhteet olivat karmaisevat pelastettavan kannalta mm.pimeyden ja 8 - 10 jalan mainingin takia. Neljän tunnin etsiskelyjen jälkeen belgialainen 30-vuotias mies noukittiin "Allegrian" kannelle. Moinen uroteko jää ARC:n historiaan. Hyvä saavutus kuudelle rohkealle suomalaispurjehtijalle ja heidän Sirena 38 veneelleen. Eli suomalaispurjehtijat kiinnostavat ja ovat ihailun kohteena maailmalla. Sitä vain on vähän vaikeata täällä jäisessä Pohjolassa ymmärtää! Ei kukaan ole profeetta omassa maassaan.
Yllä mainittu maailmalla hyvin tunnettu alan lehti kirjoittaa mm. viimeisessä helmikuun 2007 numerossaan "The sea is one of the last places not festooned with red tape...." ja kertoo kuinka "Tracker My Way" osallistui kahden muun veneen kanssa Atlantilla pelastusoperaatioon, jonka avulla mereen hypännyt "Allegrian" purjehtija saatiin noukittua veneeseen ja pelastettua varmalta kuolemalta. Olosuhteet olivat karmaisevat pelastettavan kannalta mm.pimeyden ja 8 - 10 jalan mainingin takia. Neljän tunnin etsiskelyjen jälkeen belgialainen 30-vuotias mies noukittiin "Allegrian" kannelle. Moinen uroteko jää ARC:n historiaan. Hyvä saavutus kuudelle rohkealle suomalaispurjehtijalle ja heidän Sirena 38 veneelleen. Eli suomalaispurjehtijat kiinnostavat ja ovat ihailun kohteena maailmalla. Sitä vain on vähän vaikeata täällä jäisessä Pohjolassa ymmärtää! Ei kukaan ole profeetta omassa maassaan.
tiistai 21. marraskuuta 2006
Ulkomaille
Kuva 1) Skagen 1998
Kuva 2) Götan kanava tarjoaa myös maaseutuidyllin
Kun eläkeikä lähestyi Suomenlahti ja Saaristomeri olivat jo varsin tuttuja ja niinpä suuntasimme 1995 Sirenan keulan kohti Kööpenhaminaa ja paluumatkalla kävimme myös Bornholmin Haslessa. Oudointa Saaristomereen tottuneille purjehtijoille oli koko saariston puuttuminen ja satamaan ajettiin avomereltä sataman aallonmurtajan suojaan. Purjeiden lasku ja etupurjeen kokoaminen oli jännittävää puuhaa suuressa aallokossa ja varsin pian hankimme Sirenaamme rullagenuan.
Kesällä 1998 matkasimme veneellämme koko Etelä-Ruotsin läpi ensin Götan kanavaa pitkin (58 sulkua) suurille Ruotsin järville (Vettern ja Vänern), josta Trollhättan kanavaa pitkin Götajoelle ja edelleen jokea pitkin Göteborgiin. Ei tullut avioeroa, mikä on kuulemma monella kanavat läpäisseellä edessä, kun tulee haukuttua vaimoa omista töppäyksistä. Sulut olivat pieniä ja kapeita sekä korkeita. Sirena oli vähän liian suuri vene kahdestaan sulutettavaksi, mutta pienten kommelluksien jälkeen matka meni kuitenkin varsin hyvin. Mieleen painui myös nostosiltojen suuri lukumäärä. Vielä Göta joella nousi ennen Göteborgia suuri korkea nostosilta, jotta pääsimme etelään itse kaupunkiin saakka. Vilkas autoliikenne katkesi hetkeksi, kun Sirena ajoi nostosillan ali, Göteborgin oopperatalon kainalossa olevaan satamaan. Ruotsalaiset ovat ottaneet huomioon myös vesiliikenteen sujumisen siltoja rakentaessaan. Meillä saaristomeri, yhtäläinen turistirysä, on saamassa uusia siltoja lähes vuosittain. Sillat katkaisevat vanhat vesireitit, joille rakentamisen jälkeen ei ole purjeveneellä asiaa. Naantalin kaupunki on oiva esimerkki mottiin jääneestä turistikohteesta.
Göteborgista oli sopiva matka Pohjois-Jyllannin Skageniin, jossa oli menossa maan kuulut, suositut laulujuhlat. Koko Skagenin satama-allas oli veneitä täynnä, niin että vettä ei näkynyt lainkaan. Veneitä oli tuhansia kiinnittyneinä toinen toisiinsa ja kaikille uusille tulijoille löytyi tilaa. Rantaan mentiin kymmenien veneiden kautta. Eikä toraa ollut ja ystävällisyyden ja toistensa auttamisen ilmapiiri vallitsi veneilijöiden keskuudessa. Olikohan moiseen käyttäytymiseen vaikuttanut monisatavuotinen veneilyperinne. Suomessa jo viereiseen vapaaseen poijuun ajaminen voi häiritä naapuriveneilijää, joka vain naama pitkällään katselee miten tulija selviytyy laituriin. Täytyy tosin myöntää, että veneilijät Suomessakin monesti myös auttavat toisiaan. Kotimatkaan lähdettiin etelään Kattegatin Lesön ja Anholtin saarten kautta Själlantiin ja sieltä Etelä-Ruotsi kiertäen taas tuttuja reittejä kotiin.
Ulkomaanmatkoja koko Itämeren alueella tulimme tehneeksi 1998, 2000, 2001 ja 2003 kiersimme Gotlannin siten, että poikkesimme myös saaren etelä ja itäpuolen satamiin ja tutustuimme Gotlantiin vähän perusteellisemmin. Tästäkin matkasta paremmat tiedot löytyvät netistä osoitteesta: http://personal.inet.fi/koti/olle.blomqvist/gotland.htm Kaksikymmentäneljävuotisen purjehtijana olon jännittävin matka tehtiin vuonna 2003, kun palasimme Sirenalla kotiin Ruotsin Sandhamnista Maarianhaminan länsisatamaan koko yön pimeässä ja täydessä sumussa. Jännitystä lisäsi laivaväylän ylittäminen, kun laivojen valoja ei sakean sumun takia näkynyt ollenkaan. Säätiedotus lähtiessämme liikkeelle ei maininnut sumusta mitään ja niinpä oletimme sumun olevan vain paikallinen ilmiö ja jatkoimme matkaa. Tosiasiassa sumua kesti useamman päivän ja liittyi silloiseen säätilaan. Onneksi selvittiin ja aikaisin aamulla satamassa naapuriveneilijä ihmetteli, mistä olimme tulleet. Purjehduksen suurin viehätys lienee siinä, ettei koskaan tiedä etukäteen, mitä on odotettavissa. Tosin nykyaikainen tekniikka, gps-paikantimineen ja pienvenetutkineen, on paljon auttamassa pientä kulkijaa, matkapurjehtijaa. Merellä purjevene on todella pieni kulkuneuvo, jonka on liikuttava luonnon ehdoilla. Maalla kaikki näyttää suuremmalta ja itse ihminenkin tuntee olevansa luomakunnan keskipiste. http://personal.inet.fi/koti/olle.blomqvist/fogbank.htm
Kuva 2) Götan kanava tarjoaa myös maaseutuidyllin
Kun eläkeikä lähestyi Suomenlahti ja Saaristomeri olivat jo varsin tuttuja ja niinpä suuntasimme 1995 Sirenan keulan kohti Kööpenhaminaa ja paluumatkalla kävimme myös Bornholmin Haslessa. Oudointa Saaristomereen tottuneille purjehtijoille oli koko saariston puuttuminen ja satamaan ajettiin avomereltä sataman aallonmurtajan suojaan. Purjeiden lasku ja etupurjeen kokoaminen oli jännittävää puuhaa suuressa aallokossa ja varsin pian hankimme Sirenaamme rullagenuan.
Kesällä 1998 matkasimme veneellämme koko Etelä-Ruotsin läpi ensin Götan kanavaa pitkin (58 sulkua) suurille Ruotsin järville (Vettern ja Vänern), josta Trollhättan kanavaa pitkin Götajoelle ja edelleen jokea pitkin Göteborgiin. Ei tullut avioeroa, mikä on kuulemma monella kanavat läpäisseellä edessä, kun tulee haukuttua vaimoa omista töppäyksistä. Sulut olivat pieniä ja kapeita sekä korkeita. Sirena oli vähän liian suuri vene kahdestaan sulutettavaksi, mutta pienten kommelluksien jälkeen matka meni kuitenkin varsin hyvin. Mieleen painui myös nostosiltojen suuri lukumäärä. Vielä Göta joella nousi ennen Göteborgia suuri korkea nostosilta, jotta pääsimme etelään itse kaupunkiin saakka. Vilkas autoliikenne katkesi hetkeksi, kun Sirena ajoi nostosillan ali, Göteborgin oopperatalon kainalossa olevaan satamaan. Ruotsalaiset ovat ottaneet huomioon myös vesiliikenteen sujumisen siltoja rakentaessaan. Meillä saaristomeri, yhtäläinen turistirysä, on saamassa uusia siltoja lähes vuosittain. Sillat katkaisevat vanhat vesireitit, joille rakentamisen jälkeen ei ole purjeveneellä asiaa. Naantalin kaupunki on oiva esimerkki mottiin jääneestä turistikohteesta.
Göteborgista oli sopiva matka Pohjois-Jyllannin Skageniin, jossa oli menossa maan kuulut, suositut laulujuhlat. Koko Skagenin satama-allas oli veneitä täynnä, niin että vettä ei näkynyt lainkaan. Veneitä oli tuhansia kiinnittyneinä toinen toisiinsa ja kaikille uusille tulijoille löytyi tilaa. Rantaan mentiin kymmenien veneiden kautta. Eikä toraa ollut ja ystävällisyyden ja toistensa auttamisen ilmapiiri vallitsi veneilijöiden keskuudessa. Olikohan moiseen käyttäytymiseen vaikuttanut monisatavuotinen veneilyperinne. Suomessa jo viereiseen vapaaseen poijuun ajaminen voi häiritä naapuriveneilijää, joka vain naama pitkällään katselee miten tulija selviytyy laituriin. Täytyy tosin myöntää, että veneilijät Suomessakin monesti myös auttavat toisiaan. Kotimatkaan lähdettiin etelään Kattegatin Lesön ja Anholtin saarten kautta Själlantiin ja sieltä Etelä-Ruotsi kiertäen taas tuttuja reittejä kotiin.
Ulkomaanmatkoja koko Itämeren alueella tulimme tehneeksi 1998, 2000, 2001 ja 2003 kiersimme Gotlannin siten, että poikkesimme myös saaren etelä ja itäpuolen satamiin ja tutustuimme Gotlantiin vähän perusteellisemmin. Tästäkin matkasta paremmat tiedot löytyvät netistä osoitteesta: http://personal.inet.fi/koti/olle.blomqvist/gotland.htm Kaksikymmentäneljävuotisen purjehtijana olon jännittävin matka tehtiin vuonna 2003, kun palasimme Sirenalla kotiin Ruotsin Sandhamnista Maarianhaminan länsisatamaan koko yön pimeässä ja täydessä sumussa. Jännitystä lisäsi laivaväylän ylittäminen, kun laivojen valoja ei sakean sumun takia näkynyt ollenkaan. Säätiedotus lähtiessämme liikkeelle ei maininnut sumusta mitään ja niinpä oletimme sumun olevan vain paikallinen ilmiö ja jatkoimme matkaa. Tosiasiassa sumua kesti useamman päivän ja liittyi silloiseen säätilaan. Onneksi selvittiin ja aikaisin aamulla satamassa naapuriveneilijä ihmetteli, mistä olimme tulleet. Purjehduksen suurin viehätys lienee siinä, ettei koskaan tiedä etukäteen, mitä on odotettavissa. Tosin nykyaikainen tekniikka, gps-paikantimineen ja pienvenetutkineen, on paljon auttamassa pientä kulkijaa, matkapurjehtijaa. Merellä purjevene on todella pieni kulkuneuvo, jonka on liikuttava luonnon ehdoilla. Maalla kaikki näyttää suuremmalta ja itse ihminenkin tuntee olevansa luomakunnan keskipiste. http://personal.inet.fi/koti/olle.blomqvist/fogbank.htm
maanantai 20. marraskuuta 2006
Mikä sitten on muuttunut Saaristomerellä vuosikymmenien saatossa?
Mikä sitten on muuttunut vuosikymmenien saatossa? Suurimmat muutokset liittyvät veneiden lukumäärän valtaisaan kasvuun. Saaristomeren satamat täyttyvät juhannuksen jälkeen niin pian, että satamaan on paikan saamiseksi mentävä jo aamupäivällä. Purjeveneellä nopea siirtyminen paikasta toiseen ei yleensä onnistu, joten on parempi purjehtia saaristomerelle kesäkuun alussa ennen lomakausien alkua. Tai sitten heinäkuun lopulla, jolloin suosituissa satamissa on jälleen tilaa. Ennen seilasimme usein lasten kanssa Naantaliin musiikkijuhlille, mutta meren sylissä lepäävä Naantali joutui, rakentamisen innossa ja maantieliikenteen suosimisessa, siltojen saartamaksi, jonne Sirenalla ja monella muulla veneellä ei ole asiaa. Eikö museovirasto tai jokin muu instanssi suojele ikivanhoja meriteitä? Joka tapauksessa vuosittain tuhotaan ja tukitaan uusilla silloilla vanhat meritiet, joita on kuljettu jo viikinkien ajoilta ja aikaisemminkin.
Monessa saaristomeren saaressa on sukupolvi vaihtunut. Jurmossa, jossa yleensä ankkuri ei pitänyt, on nykyisin hyvät poijut ja turvalliset laiturit. Saari on yhtä koskematon ja idyllinen niin kuin ennen. Kökarin Helsö on myös säilynyt jokavuotisena käyntisatamana ja satama on parantanut palvelujaan oivasti.
Suurin virhe lasten kanssa purjehdittaessa tehtiin siinä, että kovalla tuulella oli aina veneessä liian paljon purjeita, reivata ei viitsitty, koska satama oli muka jo niin lähellä ja vene oli liian kallellaan, mikä teki olosta hankalan. Nykyisin matka joutuu kovassakin tuulessa pelkällä rullagenualla 10 solmua ja matkanteko on silti mukavaa
Monessa saaristomeren saaressa on sukupolvi vaihtunut. Jurmossa, jossa yleensä ankkuri ei pitänyt, on nykyisin hyvät poijut ja turvalliset laiturit. Saari on yhtä koskematon ja idyllinen niin kuin ennen. Kökarin Helsö on myös säilynyt jokavuotisena käyntisatamana ja satama on parantanut palvelujaan oivasti.
Suurin virhe lasten kanssa purjehdittaessa tehtiin siinä, että kovalla tuulella oli aina veneessä liian paljon purjeita, reivata ei viitsitty, koska satama oli muka jo niin lähellä ja vene oli liian kallellaan, mikä teki olosta hankalan. Nykyisin matka joutuu kovassakin tuulessa pelkällä rullagenualla 10 solmua ja matkanteko on silti mukavaa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)